Tanssien Kreikasta Portugaliin

Katerina Malasidou syntyi ja kasvoi Kreikassa, jossa hän valmistui ranskan kielen ja kulttuurin opinnoista. Valmistuttuaan Katerina päätyi opettamaan ranskan kieltä Ateenassa. Haastatteluissaan hän muistelee, kuinka tanssi helpotti hänen stressiään vaikeina aikoina, ja kuinka lama vaikutti koko Kreikkaan. Vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen lähes kaikki Kreikan valtion varat menivät velkojen lyhentämiseen, ja Euroopan keskuspankin antamissa lainoissa oli tarkat ehdot leikkauksista, joiden oli pakko toteutua lisälainojen myöntämiseksi. Nämä leikkaukset vaikuttivat erityisesti valtion leivissä työskentelevien asemaan. Selvimmin nämä vaikutukset näkyivät valtavien lomautuksien muodossa, eivätkä opettajatkaan säästyneet leikkauksilta lomautusten astuessa voimaan. Kuitenkin ennen kuin lomautukset osuivat Katerinan kohdalle, oli hänen matkansa kohti Portugalia jo saanut alkunsa.

Kreikkalaistanssin pitkät perinteet

Kreikkalaisella tanssilla on pitkät perinteet, sillä jo antiikin filosofien kirjoituksissa on viittauksia tansseihin joita tanssitaan vielä nykypäivänäkin. Jo Plato sanoi kirjoituksissaan ”Tanssi on itsessään jumalaista, ja näin lahja jumalilta” Kreikkalaisia tansseja tanssitaan usein piiri- tai rivimuodostelmassa pitäen toisista tanssijoista kiinni, yleisimmin ranteista tai olkapäistä. Perinteisesti naiset ja miehet eivät tanssineet yhdessä, ja tämänkin tavan muututtua on pysynyt käytäntönä, että vain miehillä on tapana poistua muodostelmasta tanssiakseen soolo-osuuksia. Kuitenkin eri alueiden tanssit poikkeavat huomattavasti toisistaan. Jotkin tanssit ovat kevyitä ja hyppelehtiviä, kun toiset taas raskaita ja hitaampia. Egeanmeren saarilla tanssit taas ovat lähinnä paritansseja. Eri tansseista ja niiden historiasta voi lukea lisää englannin kielellä helleenisen yhdistyksen sivuilta Nostos.com.

Kohtalo puuttuu peliin

Katerinan muihin harrastuksiin lukeutui Magic-korttien peluu, mikä johti hänet pieneen turnaukseen. Siellä hän tapasi tulevan aviomiehensä, pokeriammattilaisen Andre Coimbran. Pariskunta pohti etäsuhteen onnistumisen mahdollisuuksia, ja keskustelu johtikin Andren muuttoon Kreikkaan. Andren asuessa Kreikassa pariskunnan yhteinen korttipeli-innostus johti siihen, että asteittain Andren pokeriammattilaisen taidot alkoivat tarttua tyttöystäväänkin. Lopulta Katerinan taidot kehittyivät niin, että muut korttipelit alkoivat jäädä taustalle ja pokeri muuttua ammatiksi. Samaan aikaan Katerinan poikaystävän olo alkoi käydä tukalammaksi Kreikassa, sillä kovasta yrityksestä huolimatta kielitaito ei tarttunut, ja Andren koti-ikävä Portugaliin johti pariskunnan tarpeeseen keksiä uusia ratkaisuja. Puoli vuotta Kreikassa oli ollut heille tarpeeksi.

Katerina Malasidou

Tukalan tilanteen seurauksena Katerina tarttui tilaisuuteen, johon hän ei olisi osannut aikaisemmin kuvitella ryhtyvänsä. Uhkapelisivustot tarjoavat sponsoroituja paikkoja ammattilaismaisille uhkapelureille, ja Katerinan suureksi yllätykseksi hänen vitsinä lähettämänsä hakemus oli mennyt läpi. Näin Katerinan ura vaihtui opettamisesta intohimoksi, joka on nettipokeri Pokerstars -sivustolla. Tämä uranvaihdos myös mahdollisti Katerinan ja Andren muuton Portugaliin. Tästä ammatinvaihdoksesta voi lukea lisää Katerinan haastattelussa pokernews.comille. Katerina oli ottanut oppia poikaystävänsä yksinäisyydestä Kreikassa ja päätti välttää tämän kohtalon. Ensimmäisenä askeleenaan Portugalissa hän nimittäin aloitti portugalin kielen opinnot. Jälkikäteen Katerina onkin pitänyt innokasta uuden kotikielen opiskelua yhtenä tärkeimpänä pilarina helppoon elämään Lissabonissa.

Kova työ palkitaan

Katerina on pitänyt tanssin lähellä sydäntään myös uudessa kotimaassaan. Vaikka nettipokeri antaa vapauden työaikoihin, pitää Katerina itsellään työpäivän kaltaista aikataulutusta rutiinin ylläpitämiseksi. Yleensä hänen päivänsä alkaa alkuiltapäivästä ja päättyy keskiyöhön. Katerina onkin juuri näiden aikataulujen takia pitäytynyt nettipokerissa, sillä omien sanojensa mukaan matkustaminen pokeriturnauksiin ja siihen liittyvät aamut eivät ole hänen juttunsa. Hän haluaa myös korjata yleisen luulon, jonka mukaan pokeri olisi lähinnä onneen pohjautuva peli. Katerina itse uskoo pokerin olevan kuten muutkin ammatit, joissa harjoitus tekee mestarin ja kova työ palkitaan. Katerina esimerkiksi pelaa järjestelmällisesti montaa pöytää samaan aikaan samalla voittoja laskelmoiden, eli hänen päivittäinen työnsä on kaukana James Bond -elokuvien pokerikohtauksista. Tanssista kysyttäessä nykyinen pokeriammattilainen vastaa: ”Kyllä, tanssi on tärkeää minulle. Ensinnäkin uskon, että fyysinen harjoittelu on tärkeää kaikille. Erityisesti heille jotka tekevät työtä tietokoneen parissa kuten minä. Sen lisäksi tanssi auttaa minua käsittelemään vaikeita hetkiä ja huonoja putkia pokerissa. Kun tanssin, tunnen oloni välittömästi paremmaksi ja sen avulla pystyn hallitsemaan pelin tuomia vaikeuksia”.

james_bond_secret_agent_holding_gun_131052221

Tulevaisuudestaan pokerin parissa Katerina ei vielä tiedä. Nykyinen ammattivalinta vaikuttaa mukavalta, mutta tulevaisuudensuunnitelmia on vaikea arvioida vielä viiden vuoden päähän. Sen verran hän uskaltaa sanoa, että ajatus pelaamisen jatkamisesta pidempäänkin tuo hymyn hänen kasvoilleen. Tällä hetkellä ajatukset kuulemma kuitenkin pyörivät enemmän häiden suunnittelussa kuin korttipakoissa. Kesähäistä todennäköisesti löytyy myös perinteistä kreikkalaista tanssia.